maanantai 4. huhtikuuta 2016

Oho, ystäviä

Oon pitänyt itseäni aina sellaisena ihmisenä, jolla ei ole ystäviä. On tuttavia ja on joitakin kavereita, joku niistä on ehkä läheisempikin, mutta ylipäätään lokeroin itseni siihen ryhmään, jolla nyt vaan ei ole hirveästi ystäviä. Että en osaa oikein tutustua ihmisiin, enkä varsinkaan ystävystyä niiden kanssa, ja se nyt vain on niin. Toisilla on enemmän ystäviä ja kavereita, toisilla vähemmän, ja mä kuuluin niihin joilla on vähemmän.

Tavallaan vähän noloa, miten olen vähän niin kuin lahjojen myötä huomannut, että mulla onkin kavereita. Ensimmäistä kertaa huomasin sen viime jouluna, kun sain niitä lahjoja aivan järkyttävän valtavan määrän eri ihmisiltä. Se kuitenkin tavallaan unohtui niin, että edelleen ajattelin, että olen sellainen tyyppi jolla nyt ei vaan hirveästi ole ystäviä.

Nyt tämän kamalan tilanteen kanssa olen saanut huomata, että olen ollut niin väärässä kuin vain ihminen voi olla. Mulla on aivan valtava määrä ystäviä. Ne on ihania, ja ne tykkää musta hirveästi, ja mä tykkään niistä. Eikä ne edes ole sellaisia ystäviä, jotka olisivat nyt yhtäkkiä kiinnostuneet mun kuulumisista. Ne on niitä samoja ihmisiä, joiden kanssa olen jatkuvasti tekemisissä ihan koko ajan, en vain ole koskaan tajunnut että niitä oikeasti on.

Oon ihan lellipentu, kun sain heti kaksi viikkoa sitten suru-uutisten jälkeen Tuilta postissa lohtulankaa ja -keksejä. Lanka oli Keesin dcukin värjäämää ja Tuin itse kehräämää, ja aloin tehdä siitä lohtukämmekkäitä. Mystisesti kävi niin, että se ensimmäinen valmis kämmekäs katosi automatkalla Helsingistä Joensuuhun. Vieläkään en tajua, minne se kämmekäs oikein meni. Ystävän ystävä kävi jopa tarkistamassa sen paikan johon oletan sen kadonneen, eikä se ollut siellä. Ihan kuin se olisi haihtunut savuna ilmaan. Haluan ajatella, että joku hiiri sai siitä tosi lämpimän pesän. Harmitti kuitenkin ihan sikana, kun se oli se mun lohtulanka, käsinvärjätty ja -kehrätty, mulle lohduksi lähetetty.



Tänään mun henkilökohtainen posteljooni toi postilaatikosta nämä. Dcuk lähetti mulle uudet kämmekkäät lanitiumin värjäämästä ja dcukin itse kehräämästä langasta. Tietysti mun lempparina eli pinkin sävyissä. Missään nimessä en ole ansainnut kaikkea tätä valtavaa (aineellista) rakkautta, mutta kyllä tämä korvasi sen menetetyn lohtukämmekkään. Siitä muuten saa vielä sittenkin ihan lyhyet kämmekkäät siitä alkuperäisestäkin lohtulangasta, eli ei hätää. Pysyn kämmekkäistä, ranteet ei jäädy enää koskaan, ja jos en muuten muista niin ainakin näistä muistan, että mulla on ystäviä, kavereita ja tuttavia ihan jaettavaksi asti.

Oon saanut lohtulankaa, lohtukeksejä, lohtumukeja, lohtusuklaata, lohtukämmekkäitä, lohtu-ihan-kaikkea. Mutta kaikkein tärkeimpänä oon saanut sitä lohtua. Mut on otettu teekupilliselle keskellä yötä, mut on haettu autolla kahville, mut on viety sairaalan päivystykseen, mun kanssa on juteltu puhelimessa, tekstiviestitse, Whatsappissa, FB-chatissa, irkissä ja kasvotusten tunteja ja taas tunteja ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa. On halattu, lohdutettu ja on keksitty muuta tekemistä tai ajateltavaa. Parasta on se, etten usko että kukaan ystävistäni on joutunut ihan liikaa kuormittumaan, koska kaiken tämän on ihan oikeasti jakanut montakymmentä ihmistä mun kanssa.

Olen ihan hirveän kiitollinen kaikesta tästä tuesta, ja erityisesti olen ihan hirveän iloinen ylipäätään siitä, että mulla on näitä ihmisiä elämässä. Yritän jatkossakin muistaa, että mä kuulun siihen ihmisryhmään, jolla on ihan hirveän paljon ystäviä.

1 kommentti: