torstai 21. huhtikuuta 2016

Ite tein ja säästin: DIY sock blocker

Koska en ole vuosiin neulonut sukkia, en ole myöskään tarvinnut sellaisia uusia huippukeksintöjä kuin sukkablokkereita. Ei sillä, että nytkään oikeasti tarvitsisin, mutta pitäähän ihmisellä olla kun kaikilla muillakin on.

Rahaa tässä ei ole kellään, joten itse se oli tehtävä. Tässä tulokset, olkaa hyvä.

Kaavan varastin Ravelrysta. Siihen sitten vähän mittanauhaa, lyijykynää ja saksia, niin hyvä tuli.


Alunperin oli tarkoitus jättää se tällaiseksi, mutta jäin miettimään, että sukka ehkä kuivuisi kivemmin jos se olisi ikään kuin sisältä ontto. Koska pahvi on peräisin laatikosta, jossa on kuljetettu Jenkeistä lentokoneen osia, arvelin että se ehkä kestää muutaman käyttökerran vaikka leikkaisinkin sen sisältä ontoksi.


Sanni ja mattoveitsi. Älkää kertoko miehelle, saattaisi tulla sanomista. Haavereilta kuitenkin tällä kertaa vältyttiin.


Mun kuningasidea oli teipata pahvi ympäriinsä tavallisella ruskealla pakkausteipillä, joka on aika kestävää ja sellaista mukavan liukaspintaista. Olisi helppo kieritellä se tohon ympärille, eikä siihen jäisi välttämättä mitään töyssyjä repimään silmukoita.
No en mä sitä pakkausteippiä sitten löytänyt mistään, ja fiksuna tyttönä ajattelin että kun ei kärsivällisyys riitä teipin etsimiseen, se varmasti riittää siihen että teippaan blokkerini ympäriinsä Ikean huokoisella euron kuviolahjateipillä. Yksi sana: EI. Mä nyt en muutenkaan ole mikään askartelutaitojen riemuvoitto, ja ns. vituiksihan se meinasi mennä. Lopputuloksen kanssa nyt kuitenkin lainaisin Kitkeriä Neitsyitä: "ruma mutta käytännöllinen."


Laitoin uuden DIY-sukkablokkerini heti tositoimiin, mutta koska kyse on salaisuussukista (aka paskasukat), en voi näyttää siitä kuvaa. Tähän sopisi nyt otsikkoani matkien "tein Paintilla ja säästin", tosin oikeasti käytin GIMPiä:


Jos lukija on edes maltillisesti lahjakkaampi ja kärsivällisempi kuin minä, on mahdollista askarrella täysin toimivat ja jopa kivan näköiset sukkablokkerit vahvasta pahvista & teipistä. Ikean kuvioteippejä en voi suositella, lentokonepahvilaatikoita voin. Have fun!

1 kommentti:

  1. Heips,
    löysin juuri blogisi Ravelryn kautta ja kommentoin ihan heti. Nauroin itseni ihan tärviölle, on niin hauskaa tekstiä! Nyt vihdoin myös tiedän, että tuon häkkyrän nimi on sukkablokkeri. Sellainen pitää varmaan minunkin saada, vaikka en varmaan kans tarvii. Mutta mulla on veli, jolla on kuviosaha, vaneria ja liikaa aikaa...
    Terveisin Outi

    VastaaPoista