perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kuinka saada asiakas palaamaan

Mä olen tästä asiasta jauhanut Facebookissa kyllästymiseen asti, vaikka kyse ei edes ole ollut maksetusta tai sovitusta mainostamisesta, haluan vain jakaa tätä ilosanomaa. Mun mielestä pitäisi muutenkin muistaa useammin antaa hyvää palautetta, eikä aina vain sitä negatiivista silloin, kun joku on mennyt huonosti.

Oon tilannut Vyyhti.fi -lankakaupasta ensimmäistä kertaa jotain viime kesänä. Vyyhti oli silloin ihan vain nettikauppa, joka myy lähinnä Dropsia, mutta jonkin verran myös muita lankoja. Drops Lacea taisin silloin tarvita. Koska asumisjärjestelyni on hiukan erikoinen, mulla oli vaikeuksia saada tilaukseen osoite oikein, jotta paketti toimitetaan rakkaan miehekkeeni osoitteeseen eikä mun omalle asunnolleni. Laitoin silloin sähköpostia Vyyhtiin ja olin ihan hämmästynyt, kun vastaus taisi tulla alle tunnissa ja asia hoidettiin, ja tilaus laitettiin matkaan siltä istumalta. Nopeuden ja tehokkuuden lisäksi jäi mieleen, miten sähköposti oli jollain tavalla erityisen ystävällinen ja sopivan tuttavallinenkin.

Mulla jäi sitten tavaksi tilailla Dropsit Vyyhdiltä, ehkä siksi, että postikulut oli myös melko edulliset mutta tietysti myös sen hyvän kokemuksen takia, että asiakaspalvelu toimii ja toimitus on nopea. Jos tilaa päivällä, paketti on perillä seuraavana päivänä, ainakin tähän asti ihan joka kerta. Mun osoiteasiakin kirjattiin mun asiakastietoihin niin, ettei siinä ollut enää mitään epäselvyyksiä.

Talvella sain iloisia vauvauutisia serkultani, ja luonnollisesti halusin heti neulojana tarttua toimeen. En tiennyt syntyvän lapsen sukupuolta enkä nyt ehkä muutenkaan ole sellainen tyyppi, jonka mielestä vauvalle annetaan lahjaksi jotain vaaleansinistä tai vaaleanpunaista sen mukaan, onko tyyppi tyttö vai poika. Katselin Vyyhdiltä Drops Baby Merinoa, ja päädyin kuvassa vihertävältä näyttävään sävyyn, jonka (valmistajan määrittämä) sävynimikin taisi olla "vaalea vedenvihreä" tai ainakin jotain sinne päin. Pakettini tuli tietysti heti, mutta lanka olikin ainakin minun silmääni selvästi vaaleansinistä eikä ollenkaan vihreää. Myönnän, että mua vähän ärsytti, ei niinkään Vyyhti vaan ennemminkin Garnstudio/Drops, jonka sävynimet on vähintäänkin hämmentäviä. Sattumalta oli kuitenkin käynyt niin iloisesti, että Vyyhdistä oli laitettu paketin mukaan ilman sen suurempaa syytä tilaajalahjaksi muutama hirmuisen söpö nappi. Ei silleen iso asia, mutta kun huomasin ne, kiukku laantui ja laitoin Vyyhdille ihan iloisin mielin mailia, että mitäs nyt tehdään. Päätin kyllä jo itse pitää vaaleansiniset lankani, mutta pyysin neuvoa uuteen tilaukseen, jotta saan sopivat värit.

Vyyhdistä vastattiin tietysti taas nopeasti, taisi olla pyhäpäivä välissä, mutta heti sen jälkeen aamulla. Sanna oli pahoillaan ja lupasi laittaa Dropsille viestiä niistä nimityksistä ja sanoi, että en ole ainoa, joka niitä ihmettelee. Sain tarkkoja kuvauksia muutamasta mun tarpeeseen sopivasta värivaihtoehdosta, päädyin vihreään ja oranssiin, ja paketti laitettiin taas heti tulemaan koska tilanteeni oli toki äärimmäisen kiireellinen! En oikeastaan edes yllättynyt, kun paketissa oli mukana vielä ylimääräisenä sävyihini sopiva sukkalanka kuulema siltä varalta, että haluan lisäväriä vaikkapa raitoina vauvaneuleisiini. Ne oranssi ja vihreä oli niin kivat sellaisinaan, että lisälanka jäi käyttämättä, mutta kotona se odottaa hetkeään!

Eikä siinä vielä kaikki, tietenkään. Kun sitten oikeasti aloin vauvaneuleitani tehdä, kävi niin, että olin ihan itse onnistunut kadottamaan ne ihanat napit, jotka olin saanut Vyyhdiltä lahjaksi. Olin jo miettinyt miten täydellisesti ne sopivat vauvahaalariini, enkä sitten halunnut siihen mitään muita nappeja. Nappeja ei löytynyt kerta kaikkiaan mistään, eikä ole löytynyt vieläkään. Vyyhdin sivuilla ei ollut niitä myynnissä, mutta koska tiesin miten avulias Sanna on, laitoin mailia ja kysyin onko niitä, voiko niitä ostaa tai mistä niitä löytäisi. Sanna kertoi, että hän on pitänyt niitä ihan erikseen sellaisena yllärinä joita kanta-asiakkailleen joskus lähettää, eikä niitä ole koskaan ollutkaan myynnissä Vyyhdillä - mutta ei hätää, kuittaa vielä oletko miehen luona vai kotiosoitteessa, hän laittaa heti aamulla ykkösluokan kirjeenä uudet napit tulemaan. Nappeja oli kirjeessä 10kpl, alunperin sain neljä ja neljää nyt olisin tarvinnutkin.

Kaikkien näiden kokemusten perusteella mulle oli selvää, että kun Vyyhti oli marraskuussa avannut myös kivijalkaliikkeen Helsinkiin, halusin käydä siellä heti kun jollain helsinkireissullani ehdin. Jo viime viikon alussa tarkistin Vyyhdistä, pitävätkö he liikettä auki vain kiirastorstain vai myös lauantain ja juu, liike on auki molempina päivinä, tervetuloa!

Tähän väliin tuli sitten tämä tilanne jonka varmaan 99% tätä lukevista tietää, että äitini menehtyi lauantaina. Kaikki suunnitelmat meinasivat mennä uusiksi mutta päätin sitten kuitenkin tulla Helsinkiin. Mua vaivasi koko ajan se, että haluan käydä siellä Vyyhdissä, mutten tiedä ehdinkö, jaksanko ja pystynkö. Mua on myös jännittänyt kaikenlaiset kaupassakin käymiset, että mitä jos joku itkupotkuraivari iskee hyllyvälissä ja se olisi sitten kiusallista ja outoa. Koska tiesin, että Sanna muistaa mut ihan henkilönä, on ihmisenä tosi ystävällinen ja tietää, että olen tulossa käymään, välitin yhteisen kaverin kautta tilanteesta viestin. Ajattelin, että jos liikkeessä tiedetään miksi itkupotkuraivaroin, se ei ole niin kummallista kellekään. Sanna kuittasikin että ei hätää ja tervetuloa.

Eilen sain sitten sinänsä kuolleena syntyneen idean ajaa autolla Vyyhtiin Ruusulankadulle eli Helsingin Töölöön. Yllättävästi löysin kuitenkin parkkipaikan läheltä, eikä se edes maksanut kuin 1e/h (mun muistikuvat Helsingin parkkimaksuista oli vielä paljon korkeammalla). Mietin siinä automaatilla, että laitanko tunnin vai kaksi, mutta "enhän mä nyt herranjestas LANKAKAUPASSA yli tuntia ole". Laitoin euron. Niinpä.

Vyyhti oli söpö. Sanna tuntui aidosti ilahtuneelta siitä, että tulin käymään. Oli tietysti torstaiaamupäivä, eli odotetusti hiljaista. Heti ensimmäisenä Sanna näytti mulle miten söpöjä pienempiä versioita niistä ihanista napeista oli tullut, ja kysymättä laittoi mulle pussiin niitä 10kpl. Kerroin, ettei mulla ole oikein mitään lankatarpeita mutta oon antanut itselleni luvan jotain shoppailla, joten siinä sitten mietittiin ja katseltiin, mitä se voisi olla. Mä en ole mikään maailman hiljaisin ja ujoin tyyppi eikä ole Sannakaan, joten jutut lenteli lankalaaduista miesten omituisiin luonteenpiirteisiin. Jossain kohtaa keitettiin kahviakin. Vilkaisin kelloa ja huomasin, että olen pyörinyt siellä juoruamassa 50 minuuttia, ja tulikin kiire kun auto oli vielä parin korttelin päässä niin, etten viitsinyt käydä laittamassa lisää rahaa ja olin muutenkin jatkamassa matkaa muualle.
Yhtä ihanaa silkkilacea olin siinä hiplaillut, se oli vähän kallis mun sen hetkiselle budjetille, mutta päätin että kyllä mä tän voin ottaa joten kaadoin kahvinloput suuhun ja heitin silkkivyyhtini tiskille, että näillä mennään nyt.
No se hitsin Sanna päätti sitten antaa mulle niin paljon alennusta siitä langasta, että koska olin jo päättänyt summan jonka voin hyvillä mielin tuhlata, mulle jäi luonnollisesti vielä 10 euroa tuhlattavaksi. Nopeasti ilmoitin että oisko joku sukkalanka vaikka, ja nehän oli siinä kassan vieressä, ja trekking xxl oli sopivasti n. 8 euroa ja hyllystä huuteli kivannäköinen vihreä. Se mukaan pakettiin ja menoksi.


Sanomani on tässä se, että Vyyhti on ihana kauppa. Sanna on hauska, lämmin, ystävällinen muttei ainakaan minun arviollani sellainen tunkeileva, mikä voisi joitakin ärsyttää. Liike on tavallaan syrjässä, mutta jos tietää minne on menossa, niin se on parhaassa mahdollisessa paikassa Mannerheimintien vieressä niin, että sinne pääsee julkisilla ihan mistä tahansa suunnasta lähelle, mutta myös autolla voi tulla ja kadun varressa voi olla paikkojakin, kun ei ihan ydinkeskustassa olla. Liiketila on yllättävän iso/tilava, ei siis sellainen täyteen ahdettu, missä ei mahtuisi kääntymään. Dropsilta on mun käsityksen mukaan melkein koko valikoima tarjolla, ja sen lisäksi on sitten esimerkiksi Zitronia ja muita satunnaisia. Mun mielipidettä kysyttiin ja sanoin, että itse saattaisin kaivata vielä jotain ns. ihkulankaa eli vähän erityisempää, ihanampaa ja luonnollisesti kalliimpaa. Sellaisia, joilla haluaa itseään hemmotella tai ostaa neulojalle lahjaksi. Yhdeksi ideaksi heitin indie-värjärit joten Asa, Dcuk ja muut, varokaa, tiedä vaikka Sanna soittelis!
Mun mielestä, otsikkoon viitaten, tärkeää ei edes ole se miten ne hommat toimii tai tuleeko ongelmia vaan se, miten asiakaspalvelu tilanteen hoitaa. Mullahan on ollut Vyyhdin kanssa ikään kuin kaksi ongelmatilannetta: osoitejuttu ja väärän väriset langat, sekä toki sitten mun oma moka eli kadonneet napit. Vyyhti on joka ikinen kerta vastannut äärimmäisen nopeasti, ollut ymmärtäväinen ja ystävällinen, ja tärkeimpänä asiana keksinyt ratkaisun ja hoitanut ongelman heti. Sen takia olen jumiutunut tilaamana Dropsini Vyyhdiltä, ja sen takia mun piti päästä käymään siellä. Bonuksena Sanna oli tosi ihana tyyppi ja hyvää juttuseuraa, ja sen takia aion myös käydä paikan päällä ainakin melkein joka kerta kun tulen Helsinkiin.


Ja ne ostokset, tietysti. On siellä vähän ihkulankaakin, mun budjettiini hiukan liian kallis lanka oli Zitron Traumseide, 800m/100g 100% silkkiä, sävyssä 108 Palladium. Ei varmaan yllätä, että vyyhti on sen tuntuinen, että sen haluaisi ottaa posken viereen kun menee nukkumaan. Lisäostokseksi sitten Zitronin Trekking XXL sävynumerolla 650. Vallitsevasta tilanteesta huolimatta mahtava reissu, 5/5!

Yritin ottaa ees jotenki kivan kuvan mutta oli vaikeaa, pahoittelen!

2 kommenttia:

  1. Olisi pitänyt älytä sanoa tästä aiemmin jo mutta Dropsin omat nimet väreille ja kuvat on huonot! Kannattaa aina varmistaa ravelrystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mä katon aina kaikista langoista Ravelrya, mutta mä en ehkä jotenki uskonu niitä kuvia kun nekin oli niin monenlaisia, ja sit kun siinä nimessä ihan oikeesti oli jopa se "vihreä" :D Mystinen.

      Poista