maanantai 7. maaliskuuta 2016

42


Mä kulutin aika monta vuotta elämästäni siihen, että makasin sängynpohjalla miettimässä elämän tarkoitusta. Mitä tämä kaikki merkitsee? Mihin tämä kaikki johtaa? Onko tällä mitään merkitystä? Onko millään mitään merkitystä? Miksi me ollaan täällä? Mistä me ollaan tultu ja mihin me ollaan menossa? Ja herran tähden miksi, miksi juuri minun on täytynyt tänne syntyä, mitä se tarkoittaa?

Se vaati tietysti sopivan serotoniinitasapainon aivoihin, ehkä ripauksen jotain kypsymistä (ei hätää, en todellakaan ole kovin paljoa kypsynyt, mutta vähän), vuosikausia tätä pohtimista ennen kuin pystyin irrottautumaan sängynpohjalta ja keksimään vastauksen. En toki ole ensimmäinen, joka tähän tulokseen on tullut, mutta se on sanottava että löysin vastaukseni ihan itse ja kuulin vasta jälkikäteen, että oli muitakin samalla linjalla. Tässä se tulee:

Elämällä ei ole tarkoitusta.

Saman asian voi muotoilla parilla muullakin tavalla, esimerkiksi elämän tarkoitus on elämä itse tai oma henkilökohtainen lempparini elämän tarkoituksella ei ole mitään väliä. Korostan, että tämä on ihan mun tylsä agnostikkonäkemykseni ja loppupeleissähän tämä koko homma on sellainen uskon asia, eli jos jotain uskoa johonkin muuhun on, niin saattaa ihan hyvin olla täysin oikeassa.

Tarkoitan siis tällä sitä, että mitä todennäköisimmin me ollaan synnytty tänne täysin sattumanvaraisesti. On syntynyt jotain alkulimoja ja on syntynyt jotain dinosauruksia ja on syntynyt jotain ihmisiä ja sitten olen syntynyt minä, kun joku satunnainen siittiö on tunkenut jonkun satunnaisen munasolun sisään jonkun satunnaisen rakkaustarinan johdosta. Mulle on annettu täällä lähtökohtaisesti se +-80 vuotta, jos ihmeempiä ei tapahdu, ja sen jälkeen mä kuolen eli lakkaan olemasta ja muu elämä maapallolla jatkuu yhtä sattumanvaraisena kuin tähänkin asti.

Sillä, miksi juuri minä synnyin tänne, ei siis ole mitään suurta suunnitelmaa. Se ei johda mihinkään suureen asiaan. Tai jos johtaa, niin mä en tule sitä tämän elämän aikana keksimään tai selvittämään, joten sen pohtiminen on kaikin tavoin turhaa. Ainoa järkevä toimintamalli on ottaa siitä annetusta +-80 vuodesta irti se minkä voi. Mitä niihin uskonasioihin tulee, niin tottakai voin olla täysin väärässä ja tottakai voi olla jotain muuta joka selviää mulle kuoleman jälkeen - mutta mä en tosiaan tiedä sitä nyt ja tuskin saan tietääkään, joten sillä ei ole minun itseni kannalta mitään väliä tämän elämän aikana.

Tämä äärimmäisen vapauttava ajatus johtaa siis tosiaan siihen, että mä voin tehdä ihan mitä haluan. Mä voin rakentaa mulle annetusta elämästä just sellaisen kuin mua sattuu huvittamaan. Koska mun 80 vuoden jälkeen ei tapahdu mun kannalta mitään, mä voin keskittyä tekemään mun annetusta elämästä sellaisen kuin tahdon. Ja koska maailmankaikkeus on yhtä valtavaa sattumaa, satunnaisesti arvottuja tapahtumaketjuja, on syytä juhlia sitä, että arpaonni osui just mun kohdalle ja mulle annettiin tämä elämä elettäväksi.

Koska elämällä ei ole tarkoitusta, mä aion tänään juoda kahvia, neuloa, lukea artikkelia tarinankerronnasta tietokonepeleissä ja datailla. Koska ne on musta kivoja juttuja, ja sopii niihin suunnitelmiin mitä mulla itselläni on mun ainutkertaiselle elämälleni. Jos mua huvittaa, saatan vaihtaa bambipyjaman päivävaatteisiin mutta jos ei huvita, en vaihda. Todennäköisesti kukaan ei tule kuoleman jälkeen kysymään multa, miksi olin yöpuvussa koko päivän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti