lauantai 27. helmikuuta 2016

Matka maailman ympäri

Mulla on ollut vaikeuksia blogien kanssa. Ei sillä, ettenkö olisi yrittänyt: ensimmäinen viritelmä oli varmaan joskus vuonna -00 fizzien kyhäämään tietokantaan raapustettuna. Ja onhan noita senkin jälkeen sitten ollut: neuleblogeja, meikkiblogeja, hulluusblogeja, en-edes-muista-mitäblogeja. Jotenkin se ei vaan ole koskaan lähtenyt sillä tavalla lentoon kuin olisi toivonut.

Suoritin tuossa sellaista astetta diipimpää ja intellektuellimpaa keittiöpsykologista pohdintaa, ja huomasin, että ihmisen on turha yrittää olla jotain, mitä ei ole. Mä en ole yhden asian ihminen. En yksinkertaisesti kykene keskittymään intohimoisesti vain yhteen asiaan niin, että onnistuisin säilyttämään mielenkiintoni sitä kohtaan pidempään kuin kolme päivää. Olen enemmän sellainen haihattelija, kokeilija, innostuja, kyllästyjä, projektityyppi. Ja niitä projekteja on aina yhtä aikaa menossa kymmeniä, tai ne vaihtuu toiseen samalla, kun vaihtaa puhtaat sukat jalkaan suihkun jälkeen. Joten miksi ihmeessä yrittäisin kirjoittaa yhden asian blogia?

Tämä uusin projektini on alusta loppuun täysin vapaa. Aion tehdä tämän kanssa just mitä sattuu milloinkin huvittamaan. Aion ottaa tekotaiteellisia puhelinkuvia keskeneräisistä neuleista ja aion kertoa teille mikä on elämän tarkoitus. Kyllä, olen ihan miettinyt, että kirjoitan vastauksen tähän blogiin tässä lähiaikoina. Koska tiedän sen. Eikä se ole 42.

Aion swappailla, neuloa, askarrella, kehrätä, ommella, opiskella, lukea, masennella ja kiukutella. Vapaalla tyylillä, mutta aina täydellä intohimolla. Paitsi masennellessa, koska masentelu ei ole kovin intohimoista toimintaa.

Aion lukea Sartrea (suosittelen teillekin! Oli meinaan kova jätkä!), tai siis ottaa kuvan Sartren romaanista ja näyttää älykkäältä.

Sartren Inho ja Jennifer Hoelin garter yoke baby cardi
Aion kirjoittaa itsestäni sellaisen esittelytekstin, kuin olisin jonkun oikean lehden haastattelussa. Ne menee näin:

Lauantaiaamuisin oli ennen croisantteja, mutta ei ole enää kun leipomo muutti ja kieltämättä se harmittaa.

Koirat on ihania silloin kun ne nukkuu, vähän niin kuin lapset.

En ole koskaan ajanut traktoria, valitettavasti.

Suurin haaveeni on ajaa traktoria, siis siellä oman talon pihalla tai pellolla tai kasvimaalla tai metsässä tai missä niitä traktoreja nyt ajetaan.

Pelkään etten ole koskaan tarpeeksi hyvä.

Petyin, kun lauseenjäsennys ei ollutkaan yliopistossa niin hauskaa kuin ala-asteella.

Itken huonoista, hyvistä ja keskinkertaisista syistä viikottain.

Isona opetan suomea vieraana kielenä. Ehkä. Ellen sittenkin jää tutkimaan kirjallisuutta. Tai teen molemmat.

Seuraavaksi tallennan, linkkaan ja tupakoin.

8 kommenttia:

  1. Olipa kivan kekseliäs ensipostaus. Ja freesi, oli kiva lukee. En kyllä yhtään usko sekuntiakaan et oot näin aikuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nii! Paitsi sillon ku huvittaa! Sit ku mul on epäaikuisuusolo, ni kirjotan epäaikuisesti!

      Poista
  2. Mun elämän tarkoitus on 42. Sitä et voi multa viedä!

    Nyt jännään, tuleeko vielä toinen postaus. Terkut nukkuvilta koirilta.

    VastaaPoista