keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Neulontapodcastkutsuhuutovastustusyritys

Emmääää nyt voinut sille mitään. Kaikilla on niin hirveän hauskaa neulontapodcasteja nauhoitellessa ja katsellessa, että pakko oli mun myös. Mä ajattelin, että höpötän jatkossa neulomisjutut pääasiassa tuolla, ja sitten muut jutut täällä blogissa. Postailen tähän kuitenkin tietoa, kun uutta videota tulee.


Mainittu:

Tui 
mewii
 Nonnu
Hanna
iikku
tiinav
 asarum
setsu
markkas 
Yarngrimoire
http://www.garnstudio.com/
http://www.vyyhti.fi
Tour-de-Sock 2016 


Puikoilla:

Kappa (Veera Välimäki)
Vanessa Ives (bunnymuff)
KawKawEsque (Yarnissima)
Still Light Tunic (Veera Välimäki)

Suunnitelmissa:

Leaves of Grass (Jared Flood)
Teddy Sweater (Terri Kruse)
Sproutlette Dress (Tanis Lavallee) 

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kun muutuin liian kiltiksi

Kun nyt on niitä sellaisia luokkia joihin voi ihmisiä lokeroida, ja joihin itseänikin jatkuvasti lokeroin, niin yksi niistä on ollut "itsekkäät ihmiset". Olen ajatellut, että olen loppupeleissä aika itsekäs, jos en muuten niin ainakin sellaisella hyvällä tavalla. Että tiedän itse, mitä tarvitsen milloinkin, mihin pystyn ja mihin en, ja osaan sanoa ei aina tarvittaessa - ja sanonkin sen jopa vähän liian usein.

Offline-viikonloppukokeiluni todisti luokitteluni vääräksi. Koska viime viikot on ollut melkoista haipakkaa - ei niinkään sillä tavalla, että yksityisihmiset eli perheeni ja ystäväni olisivat minua liikaa vaivanneet, vaan ennemminkin niin, että joku virallinen taho soittaa koko ajan milloin mitäkin asiaa - ajattelin, että tarvitsen sellaisen viikonlopun, kun puhelimesta ei pääse ainuttakaan ääntä. Tilanne kun oli mennyt pahimmillaan sellaiseksi, että alan itkeä heti kun puhelin alkaa soida, vaikken edes tiedä kuka soittaa ja mitä asiaa. Kun ei vaan jaksa. Niinpä ilmoitin Facebookissa, että laitan puhelimeeni äänet takaisin maanantaiaamuna, olen kotona neulomassa eli huolestua ei kenenkään tarvitse, ja vilkaisen välillä viestitilanteen jos on jotain elämän ja kuoleman kysymyksiä jotka eivät kerta kaikkiaan voi odottaa maanantaihin.

Lupasin tosiaan tarkistaa välillä, onko niitä elämän ja kuoleman kysymyksiä. Tarkistinkin, viiden minuutin välein. Ja olihan niitä. Ei mitään tärkeää, mutta milloin mitäkin pientä milloin mistäkin suunnasta. Ja minä en kerta kaikkiaan pystynyt, kyennyt tai osannut olla vastaamatta varsinkaan sellaisiin viesteihin, joissa minua jollain tavalla tarvittiin johonkin, vaikkei se asia olisikaan ollut kiireellinen. Lauantaina kokeilin laittaa puhelimen pois päältä kolmeksi tunniksi ja se helpotti todella paljon, mutta avatessa siellä odotti taas vaikka kuinka monta viestiä ja ahdisti entistä enemmän.

En syytä ystäviäni, kyllähän nyt ihmiselle saa laittaa viestiä ja on jokaisen omalla vastuulla päättää, katsooko viestinsä tai puhelunsa ja vastaako niihin vai ei. Syytän itseäni. Milloin minusta tuli sellainen stereotypisen liian kiltti tyttö, joka haluaisi auttaa kaikkia, ei koskaan haluaisi että kukaan on vihainen, ja pyrkii olemaan aina tavoitettavissa siltä varalta, että joku tarvitsee jotakin? Mä en ollut koskaan sellainen, ja surin aina niitä, jotka olivat. On mahtavaa, jos pystyy olemaan läsnä ja apuna ja tavoitettavissa, mutta on myös pystyttävä vetämään ne rajat. On pystyttävä sanomaan, että minä en nyt pysty, ehdi tai jaksa. On pystyttävä jättämään se puhelin yöpöydälle äänettömälle, jos tarvitsee hiljaisuutta.

En tiedä, opinko surkeasta offline-yrityksestäni mitään hedelmällistä. Ongelman tiedostaminen on tietysti joskus se avain. Ehkä nyt, kun olen huomannut etten enää osaakaan sanoa ei, voin alkaa opetella sitä uudelleen. Pahinta on kuitenkin se syyllisyys, syyllisyys tästäkin tekstistä, syyllisyys siitä että edes kokee kuormittuvansa liikaa, syyllisyys siitä että kuormittaa itsekin muita koko ajan, syyllisyys siitä että tarvitsee apua muttei itse jaksaisi tarjota sitä, syyllisyys siitä että sanoo ääneen, ettei pysty. Ja se ristiriita, miten kuitenkin haluaa kaikkia auttaa, haluaa kaikkien kanssa jutella, haluaa kaikille olla paikalla ja läsnä, muttei sitten kuitenkaan pysty. Pelko siitä, että kukaan ei haluakaan enää "vaivata" millään asialla jos kerron, että se ahdistaa, ja siitä, ettei itselläkään ole oikeutta vaivata ketään.

Kuluneen viikon aikana koin paljon ahaa-elämyksiä siitä, miten en enää taida olla psyykkisesti niin tasapainoton tai sairas vaan päinvastoin ehkä ihan terve. Nyt näiden syyllisyyden, ahdistuksen ja pelon tunteiden kanssa muistan, että vaikka pitkä matka on jo kuljettu, on matkaa vielä jäljellä sinne kuuluisaan terveyteen, onnellisuuteen ja tasapainoon. Sikäli kun sellaista nyt edes on kellään olemassa.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Ite tein ja säästin: DIY sock blocker

Koska en ole vuosiin neulonut sukkia, en ole myöskään tarvinnut sellaisia uusia huippukeksintöjä kuin sukkablokkereita. Ei sillä, että nytkään oikeasti tarvitsisin, mutta pitäähän ihmisellä olla kun kaikilla muillakin on.

Rahaa tässä ei ole kellään, joten itse se oli tehtävä. Tässä tulokset, olkaa hyvä.

Kaavan varastin Ravelrysta. Siihen sitten vähän mittanauhaa, lyijykynää ja saksia, niin hyvä tuli.


Alunperin oli tarkoitus jättää se tällaiseksi, mutta jäin miettimään, että sukka ehkä kuivuisi kivemmin jos se olisi ikään kuin sisältä ontto. Koska pahvi on peräisin laatikosta, jossa on kuljetettu Jenkeistä lentokoneen osia, arvelin että se ehkä kestää muutaman käyttökerran vaikka leikkaisinkin sen sisältä ontoksi.


Sanni ja mattoveitsi. Älkää kertoko miehelle, saattaisi tulla sanomista. Haavereilta kuitenkin tällä kertaa vältyttiin.


Mun kuningasidea oli teipata pahvi ympäriinsä tavallisella ruskealla pakkausteipillä, joka on aika kestävää ja sellaista mukavan liukaspintaista. Olisi helppo kieritellä se tohon ympärille, eikä siihen jäisi välttämättä mitään töyssyjä repimään silmukoita.
No en mä sitä pakkausteippiä sitten löytänyt mistään, ja fiksuna tyttönä ajattelin että kun ei kärsivällisyys riitä teipin etsimiseen, se varmasti riittää siihen että teippaan blokkerini ympäriinsä Ikean huokoisella euron kuviolahjateipillä. Yksi sana: EI. Mä nyt en muutenkaan ole mikään askartelutaitojen riemuvoitto, ja ns. vituiksihan se meinasi mennä. Lopputuloksen kanssa nyt kuitenkin lainaisin Kitkeriä Neitsyitä: "ruma mutta käytännöllinen."


Laitoin uuden DIY-sukkablokkerini heti tositoimiin, mutta koska kyse on salaisuussukista (aka paskasukat), en voi näyttää siitä kuvaa. Tähän sopisi nyt otsikkoani matkien "tein Paintilla ja säästin", tosin oikeasti käytin GIMPiä:


Jos lukija on edes maltillisesti lahjakkaampi ja kärsivällisempi kuin minä, on mahdollista askarrella täysin toimivat ja jopa kivan näköiset sukkablokkerit vahvasta pahvista & teipistä. Ikean kuvioteippejä en voi suositella, lentokonepahvilaatikoita voin. Have fun!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kierot Puikot 2016

Viime viikkojen aikana on ollut hyvinkin monenlaisia aamuja, mutta perjantaiaamu oli tähänastisista sekä hienoin että hämmentävin. "Annen lapset on sairaana, voitko lähteä sen tilalle retriittiin?" No, joo, voinhan mä uhrautua.


Kysehän oli siis savolaisten neuleretriitistä, joka järjestetään vuosittain Savon seudulla. Ilmeisesti käytännön syistä paikka on vaihtunut joitain kertoja, ja tänä vuonna oltiin ensimmäistä kertaa Rautavaaralla Metsäkartanossa. En ole koskaan ennen ollut retriitissä tai missään muussakaan suuremmassa neuletapahtumassa monestakin syystä: ihmisviha, köyhyys, puutteellinen neulesometus ja niin edelleen. Ihmisvihahan on viime aikoina ollut aika kovassa laskussa, neulesometus taas nousussa eikä köyhyyskään nyt ollut esteenä, kun se liian ihana Anne tarjosi mulle jo maksamansa retriittipaikan. Ei siinä sitten oikein auttanut muu kuin alkaa pakata kamoja melkoisella vauhdilla.

Tiivistetysti kerron, että retriitissä oli huippukivaa jopa vallitseva tilanne huomioonottaen. Ihmiset olivat ihania, huumori oli täydellisen huonoa ja saunassa oli erinomaiset löylyt. Itsehän en osallistunut mihinkään pajoihin (värjäyspaja, jooga, geokätköily, korupaja) tällä varoitusajalla, mutta hämmentävän hyvin vierähti koko viikonloppu ihan vaan paskaa jauhaessa milloin kenenkin kanssa. Turnausväsymys meinasi laskea tunnelmaa jossain vaiheessa, mutta kyllä mä siitäkin sitten selvisin ja jatkoin sisulla loppuun asti. Kiitän kaikkia järjestäjiä, Anne-parkaa joka joutui tyytymään etäretriittiin, aina yhtä ihanaa Iiristä, kuski-Miiaa sekä sitten ihan kaikkia huippusuperkivahypermahtavia tyyppejä, joihin pääsin viikonlopun aikana tutustumaan. Yritin Ravelrysta vakoilla ihmisiä joita olisin tähän linkannut, mutta ei niillä tyhmillä oikein ollut siellä blogi/insta/mitään osoitteita, niin en mä sitten viitsi. Kaikki kivoja. Vaikka kiusasivat tauotta.

Kuviahan piti ottaa minuutin välein ja jakaa häiritsevästi kaikki somekanavat täyteen reaaliajassa, mutta yllättäen retriitissä olikin niin mukavaa, ettei ehtinyt edes puhelinta räplätä. Muutaman turhan fiilistelykuvan otin, joten tässä niitä.


Olin valmistautunut sekä henkisesti että käytännön tarvikkeilla siihen, että joudun itse tuunaamaan itselleni nimilapun. Ihanat emomme olivat kuitenkin huomioineet kaikessa kiireessään jopa minun erikoistilanteeni, ja muokanneet Annen kyltistä Sanni-kyltin. Iiris ompeli ylimääräisiä kaulanauhoja, ja mä sain valkata kukkanauhan itelleni. Oli virallinen olo, kun kulki avaimet ja nimikyltit kaulassa heiluen koko viikonlopun.


Ruokaa oli, ja juomaa. Ruoka ei ehtinyt loppua kesken, mun juomat ehtivät. Ehkä ihan hyvä niin. Sitä siis oli alunperinkin mukana hyvin maltillisen aikuisen kypsän vähän. Ruokakuvan ottamisen vaiheessa vielä kuvittelin, että saisin jotain järkevää neulottua viikonlopun aikana, ja siksi neule oli esillä pöydällä. Tuloksena 5 kerrosta sukkaa. Ei vaan kerenny!


Jos ei muuta, niin ainakin retriitti herätti paljon uusia haaveita, tai tarkemmin sanottuna materiaa jota on saatava. Ensi joulun listalle siis jo valmiiksi tällainen pöytämallin sähkörukki. Meille kun ei yksiöön perinteistä rukkia mahdu, niin eikö tämä olisi kätevä. Meditatiivista, hypnoottista, tehokasta ja ennen kaikkea edullista (hinnat lähtevät kuulema sieltä n. 800 eurosta ylöspäin). Ihmisellä pitää olla harrastuksia. Odotan kärsivällisesti ensi jouluun ja jos joulupukki ei kuule toivettani, alan itse säästää. Ehkä saan rukkini joskus 2021!


Metsäkartano oli tosi kiva paikka, ja aika hauska idea nuo savolaismurteiset ohjekyltit, mutta kyllä mä ehkä pienenä parannuksena suosittelisin kääntäjäpalveluiden ostamista ammattilaiselta. Ehkä. Tai sitten se käännös vaan jäljittelee savoa?


Myönnän. Ostin asioita. Alkuperäinen budjettini oli 0 euroa, ja se ylittyi aika roimasti, mutta hyvin maltillisissa rahanmenoissa pysyttiin silti. Ja kyllähän mä itsekin luovuin pienestä pussista (akryyli)lankaa, joten käytännössä ollaan melkein lähtötilanteessa.

Lahjoituspöydästä napatut. Elämäni eka ristipistotyö & pari vyyhtiä Tiinan kehräämää utuista usvalankaa nyt jo lapasiksi muuttumassa.
Projektipusseja, joille oli oikeasti tarve. Oranssin voitin lankalotosta ja ruudullinen on Hiltusen käsialaa.
qtjuskalla oli kirppispöydässä iso kassi "1e/kerä". Huomasin kivan vihreän alpakan, ja jäin kaivamaan montako niitä löytyy. Niitä löytyi 12 kerää. 2000 metriä Drops Alpacaa, 12 euroa. Olen tyytyväinen diiliin. Näistä syntyy Still Light.
En edes yritä perustella. Säihky-Sukkaa Puffalalta, Lai-la-lai Yarnzin klubiangoraa, Noroa. En kadu mitään.
Ihminen tarvitsee sukkalankoja. Kyllä tarvitsee. Kirppispöytä sunnuntaina oli ihan hyvä aarreaitta, kun kaikki halusivat langoistaan eroon. Minä autoin!

Nyt kun kattoo, niin eihän noita nyt niin paljoa edes ollut. Alpakkakasa hämäsi. Sävymaailma on aika vihertävä, pinkki kausi on siis todellakin syrjäytymässä pikkuhiljaa.

Irtiotto kurjuusarjesta tuli tarpeeseen. Väsynyt ja onnellinen.






tiistai 12. huhtikuuta 2016

Yarngrimoire

Sovittiin viikonloppuna, että neulon Tuille Leaves of Grassin. Tulimme siihen tulokseen, että sen on ehdottomasti oltava jotain hehkuvaa luontosävyä, ja keskusteluun osallistunut Yarngrimoiren asarum muisti, että varastossa on se mieletön Rongoteus-sävyinen cobweb-merinosilkki, josta tulisi aika huikea Leaves of Grass. Sanoin asalle, ettei vielä laita tulemaan, koska mun piti jotain muutakin tilata Yarngrimoirelta samalla. En kerennyt edes selata mitä muuta, kun irc-privassa jo ilmoitettiin, että nimetön lahjoittaja on ostanut minulle 30 euron lahjakortin Yarngrimoireen. Nimetön lahjoittaja ei ole vieläkään ilmoittautunut ja tunnustanut, mutta olen kyllä julkisesti jo pariin otteeseen sanonut, että jos tällainen lahjominen ei lopu, niin siitä ei hyvä seuraa. Että ei se maailma sillä tavalla pyöri, että nekkis saa aina lahjoja. Siinä voi ihminen muuttua tyytyväiseksi ja onnelliseksi ja tuntea olonsa rakastetuksi. Ei sellainen peli vetele.

Ei kuitenkaan voinut kuin alistua kohtaloonsa ja valita Yarngrimoirelta kolmellakympillä herkkuja.

Tottakai mun piti ottaa kuva viideltä hämärässä huonon varjon heittävän kattolampun alla poistamatta kuvasta koiratyynyä. Sori siitä.

Joo, näette oikein, siellä on lankojen ja kuidun lisäksi pieni punainen Mysteeripussi. Asa on just tollanen!



Hehkuvan mielettömän upean poltetun keltaisen kaunis Rongoteus. 1200m/100g. 80% merinoa, 20% silkkiä.



Joo, myönnän että halusin kuitua. Mun kehräysharjotukset on vielä aika alkutekijöissään, ja mulla on vielä aika paljon harjoittelukuitunöttösiä, joita sain Tuilta. Yritän epätoivoisesti pitää näppini erossa tästä Tapiosta (niiiiiiin sopiva nimi!), kunnes olen oppinut kehräämään edes jollain tavalla järkevän näköistä lankaa.



100 grammaa Supersockia (merino/nylon) sävyssä Frigga. Tämä kuva on hyvin kaukana todellisesta sävystä, jotenkin toi kyseinen Frigga-violetti ei toistu mitenkään. Ei se toistunut mun näytöllä Yarngrimoiren Etsy-kaupassakaan, vaan oli ennemmin jotain ruosteenpunertavan tyyppistä, vaikka oikeasti on tosiaan sellainen hyvinkin violetti. Paljon kauniimpi ja mun makuun tämä Frigga jonka sain, kuin se jota katsoin koneelta! Kyllä, aion neuloa sukkia jatkossa enemmän.



Tämä oli sitten niitä, kun sai tuhlata vielä muutaman euron. 25 gramman minivyyhti turkoosia Supersockia, koska miksi ei. Minivyyhdit kiehtoo mua jotenkin. Ehkä vain siksi, että ne vyyhdit on niin södejä. Tätä voisi raidottaa jonkun harmaan tai vihreän tai pinkin tai ihan minkä vaan kanssa. Esimerkiksi tuon seuraavan:



Niin, se asa on just tommonen. Pienessä punaisessa Mysteeripussissa oli lahjoja. Koska en selvästikään ole saanut tarpeeksi lahjoja. Toivottavasti kaikki muistaa, että tykkään mun kavereista ilman lahjojakin tosi paljon! Ei sillä, ettenkö tykkäisi lahjoista. Mahdollisesti vielä enemmän, kuin kavereista. Asa laittoi mulle toisen minisukan mun tämän hetken lempivärissä, eli hankalasti valokuvattavassa ja kuvailtavassa vaaleassa erikoisturkoosissa. Tai ainakin tämä on jotain sitä mun lempisävymaailmaa just nyt, ja kyllähän asa sen tietää. Tummempi ja vaaleampi turkoosi ja sitten se harmaa raitasukkiin... Voisi olla aika kiva. Ja sitten siellä oli kaksi tarraa ja ponikangasmerkki. Mää kualen. Ne on niin södejä. Mun täytyy ommella laukku, jotta voin laittaa siihen ton ponin, ja sitten se näkyy kaikkialla.

Rakkaani hei, nyt sen lahjomisen kanssa! Siis että lähettäkää vaan kaikki lahjat mulle, mutta muistakaa että kielsin! Ei sillä, en mä valehdellakaan voi. Postiylläreistä tulee aina lämmin olo. Ja nimetön lahjoittajani: häpeä! Olet ihana. Kiitos.

Ja kertauksen vuoksi: Yarngrimoire on mun lemppareita suomalaisia indie-värjäreitä. Ei siksi, että asarum on mun BFF, vaan siksi, että asa on huikea värjäri, sillä on ihania pohjia ja se tekee järisyttävän kauniita värjäyksiä. Melkein eniten ilahduttaa asan parhaat sävynimet, varsinkin kaikissa klubilangoissa. Suosittelen Laulavaa lankapakettia heti kun sellainen on taas saatavilla.

Lohtukämmekkäät

Ohje kämmekkäisiin postauksen lopussa!



Se oli lauantai-ilta, kun kuulin isältäni puhelimitse suru-uutiset äidistäni. Meillä on sellainen uskomattoman ihana ja tärkeä kuuden neulojan porukka, ns. riehuntaryhmä, ja sinne taisin kertoa heti ensimmäisenä. Seuraavana tiistaina pakettiautomaatissa odotti jo lohtupaketti Turusta. En pystynyt muutamaan päivään syömään juuri mitään, mutta turkuvaimojen kotileivotut lohtukeksit menivät alas. Ja sitten siellä oli se maailman kaunein lohtulanka. Lohtulangalle meinasi käydä huonosti, kun jo valmistunut yksi kämmekäs katosi automatkalla Helsingistä Joensuuhun. Ei ole vieläkään ilmestynyt mistään. En muista sanoinko jo jossain aiemmassa postauksessa, mutta ajattelen, että joku pieni hiiri tai lintu sai siitä maailman lämpimimmän pesän. Olin huolissani miten jäljelle jäänyt lanka riittää kämmekkäisiin, ja koska lankaa oli alunperinkin rajoitetusti, olin tehnyt kämmekkäitä sormista aloittaen. Hirveän kätevä tapa silloin, kun sulla on uniikki lanka tai muuten vaan joku tietty jämä, jonka haluat käyttää tasan, mutta jonka et halua loppuvan kesken. Lankaahan näistä kämmekkäistä jäi sitten aika tarkalleen metri, eli hyvin laskettu!

Lanka oli Keesin värjäämä ja Tuin kehräämä "kitty pillow", reilu 100 grammaa (186m/105g) merinosilkkiä. Pinta on aivan ihanan itsekehrätyn rouhea ja uniikki. Hauskaa on mun mielestä se, että vasta Saara huomasi kylässä käydessään, että nämä värit matchaa ihan täysin meidän mattoon! Dcuk ja Tui tuskin tiesivät, minkä värinen matto meillä täällä on. Kaikin puolin täydellinen lohtulanka.




Päätin kirjoittaa tähän lyhyesti näiden peruskämmekkäiden ohjeen ihan sitä ajatellen, että kaikki eivät välttämättä ole tehneet peukalokiilaa koskaan ns. väärään suuntaan. Käytännössä kirjoitan vain ylös omat muistiinpanoni, mutta lupaan auttaa esimerkiksi sopivien silmukkamäärien laskemisessa, jos käytät erilaista lankaa. Kirjoitan ohjeen ikään kuin se neulottaisiin sukkapuikoilla, vaikka itse käytinkin magic looppia. Oletan kuitenkin, että sukkapuikot on yleisempi tapa, ja siksi helpompi ehkä katsoa suoraan niille kirjoitettua ohjetta. Toivottavasti ohjeesta on iloa!

Lohtu




Tiheys: 21s/10cm, koko: pullea aikuinen kiukkulintu, langan menekki: 50g (88 metriä)

Luo 36s ja jaa ne tasaisesti neljälle puikolle, yhdistä suljetuksi neuleeksi. Neulo 2o2n joustinneuletta 2cm. Jatka neulomalla sileää neuletta eli kaikki silmukat oikein kunnes neuleen pituus aloitusreunasta mitattuna on 5cm tai pituus on mielestäsi sopiva peukalon ja etusormen liitoskohtaan asti sovitettuna.

Aloita peukalokiila. Kerroksen vaihtumiskohta on kämmenen ulkosyrjällä. Neulo 17 silmukkaa oikein ja päättele kaksi silmukkaa seuraavasti: nosta yksi silmukka oikein, neulo 1o, vedä nostettu silmukka neulotun yli, neulo 1o, vedä edellinen silmukka neulotun yli. Neulo kerros loppuun (17s) oikein. 

Neulo seuraavan kerroksen ensimmäiset 17s oikein. Luo 8 uutta silmukkaa peukaloa varten: ota lanka vasempaan käteesi, tee siitä lenkki kääntämällä sitä itseesi päin, pujota lenkki oikealle puikolle. Kaikki 8s kannattaa tässä kohtaa pujottaa oikeassa kädessäsi olevalle puikolle, joka on neuleesi järjestyksessä toinen sukkapuikko. Neulo kerroksen loput 17s oikein.

Seuraavalla kerroksella neulo kaikki silmukat oikein, mutta jaa nyt edellisellä kerroksella luodut 8 uutta silmukkaa tasaisesti toisen puikon loppuun ja kolmannen puikon alkuun. Neuleessa on yhteensä 42 silmukkaa: 9+12+12+9.

Neulo vielä yksi välikerros kaikki silmukat oikein.

Aloita peukalokiilan kavennukset. Neulo 16s eli kunnes 2. puikolla on jäljellä 5s. Tee vasemmalle kallistuva kavennus (SSK, slip slip knit) seuraavasti: nosta 1s oikein neulomatta, nosta 1s oikein neulomatta (eli kaksi vierekkäistä silmukkaa, mutta erikseen nostettuna), työnnä vasen puikko juuri nostettujen silmukoiden läpi edestä päin ja neulo silmukat oikein yhteen. Neulo puikon viimeiset 3s oikein. Neulo kolmannen puikon ensimmäiset 3s oikein, ja tee oikealle kallistuva kavennus seuraavasti: neulo 2s oikein yhteen. Neulo kerros loppuun oikein.

Jatka peukalokiilan kavennuksia jokaisella kerroksella niin, että seuraavalla kerroksella kavennat kun toisella puikolla on jäljellä 4s, neulot 2s oikein, neulot kolmannen puikon alusta 2s oikein, kavennat. Kolmannella kavennuskerroksella neulo oikein kunnes toisella puikolla on jäljellä 3s, kavenna, neulo 1s oikein, neulo kolmannen puikon alusta 1s oikein, kavenna. Kolmen kavennuskerroksen jälkeen neuleessasi on taas yhteensä 36s (9+9+9+9), lopeta kaventaminen.

Jatka neulomalla sileää neuletta 8cm tai kunnes pituus on sopiva. Neulo vielä 2o2n joustinneuletta ranteeseen 3cm. Päättele äärimmäisen löysästi. Neulo kämmekkäälle identtinen pari.




keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Rakkaudesta

Meillä oli eilen sellainen nolo ja turha kahden vuoden tapailun vuosipäivä. Oikeastihan toi pölhö alkoi "seurustella" mun kanssa vasta viime marraskuussa, kun oltiin jo käytännössä seurusteltu 1,5 vuotta. Koska mä pystyn repimään lahjapäivän ihan mistä hyvänsä, revin sen myös tästä meidän tapailuvuosipäivästä. Hänen seurusteluvuosipäivänsä tulee sitten vielä erikseen marraskuussa, eli ihan itse kaivoi oman kuoppansa.

Tein tänään sen yhden laajemman persoonallisuustestin, jonka tuloksissa kerrottiin mm. parisuhteistani. Siinä sanottiin, että rakastun jatkuvasti ja tarrautuvasti kehen tahansa, kunnes aikuistun sen verran, että ymmärrän millaista pysyvää parisuhdetta kannattaa oikeasti etsiä. Ja että se pysyvä puolisoni on sitten minua tasaisempi, introvertimpi ja vakaampi henkilö, joka tasoittaa omaa sekoiluani. Ei ollenkaan väärässä.

Oon tehnyt aivan valtavan työn itseni kanssa muutaman viime vuoden aikana päästäkseni tähän pisteeseen, jossa nyt olen. Muutos lähtee ensisijaisesti itsestä, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei mun helikopterimiehellä olisi ollut asiaan osuutta. Hän on kuskannut minut sairaalaan, hän on tuonut minulle osastolle uudet leggingsit ja hän on väsymättä istunut kylppärissä mun kanssa kertomassa, ettei mun ahdistuksessa ole kerta kaikkiaan mitään järkeä tälläkään kertaa. Hän on kuunnellut joka ikisen tuskani, kun joulu on ollut pilalla, kaikki on inhonnut mua tai kynä on ollut hukassa. Helikopterimies ei tajua tunneasioista yhtään mitään, ja sen takia on pystynyt vakaasti ja turhautumatta selittämään kerta toisensa jälkeen, että tässä ei ole nyt mitään syytä panikoida. Mulla ei ole pienintäkään pelkoa, että tämä ihminen karkaisi mihinkään, vaikka saisin mitä skitsoilukohtauksia - ja siksi en enää sellaisia kovin usein saakaan. Tässä kohtaa on mainittava, että myös mun ystävät ja muu perhe ovat vuosikausia väsymättä tukeneet mua, ja arvostan sitä aivan yhtä paljon. Tämä hölmö liperiläinen helikopterimies on kuitenkin joka ikinen kerta tullut hakemaan mut kotoa, kun olen paniikissa soittanut, vaikkei olisi ollut mitään velvollisuutta sellaiseen. Moni näistä mieskandidaateista on (täysin oikeutetusti) häipynyt, tämä ei.

Eilen metsästin pitkään oikeanlaista sinihousuista Hulk-figuuria, koska hölmö helikopterimieheni sellaisen halusi jo omistamansa violettihousuisen Hulkin viereen. Korttiin kirjoitin "Lemppari-Pepelle kiitokseksi kahden vuoden väsymättömästä kuperkeikkatuesta". Eihän se varmaan edes tajunnut mun hienoa korttia, koska on vähän tunneääliö, mutta oli iloinen Hulkista.

Minä sain muumiemalin innokkailla saatesanoilla "HUOMASITKO, ETTÄ NE ON RAKASTUNU". Huomasin. :)


Sisällä pilkottaa vielä pienet pöllökumit, kun tätä kuvaa ei varsinaisesti otettu blogia varten. Nekin on söde lisälahja, mutta rakkausmuki tietysti Se lahja. Olen tyytyväinen, vaikka olinkin kertonut millaisen sormuksen haluaisin. Takana on syntymäpäivälahjaksi saamani Sulo Siili, ja kädessä dcukin lohtukämmekkäät, kun oli ihan törkeän kylmä illalla jostain syystä.

Kuten maanantaina hehkutin, olen hirveän onnellinen ystävistäni. Lisäksi olen hirveän onnellinen perheestäni. Mutta tänä aamuna olen kaikkein onnellisin ihanasta, hölmöstä, muovilautasia rakastavasta, tunnehommia tajuamattomasta, Hulkeja keräilevästä, helikoptereita korjailevasta, kuperkeikoissa auttavasta elämäni rakkaudesta. Onneksi se ei lue mun blogia (koska se on ihan typerää hömppää), tällainen julkinen tunnustus olisi tosi nolo.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Oho, ystäviä

Oon pitänyt itseäni aina sellaisena ihmisenä, jolla ei ole ystäviä. On tuttavia ja on joitakin kavereita, joku niistä on ehkä läheisempikin, mutta ylipäätään lokeroin itseni siihen ryhmään, jolla nyt vaan ei ole hirveästi ystäviä. Että en osaa oikein tutustua ihmisiin, enkä varsinkaan ystävystyä niiden kanssa, ja se nyt vain on niin. Toisilla on enemmän ystäviä ja kavereita, toisilla vähemmän, ja mä kuuluin niihin joilla on vähemmän.

Tavallaan vähän noloa, miten olen vähän niin kuin lahjojen myötä huomannut, että mulla onkin kavereita. Ensimmäistä kertaa huomasin sen viime jouluna, kun sain niitä lahjoja aivan järkyttävän valtavan määrän eri ihmisiltä. Se kuitenkin tavallaan unohtui niin, että edelleen ajattelin, että olen sellainen tyyppi jolla nyt ei vaan hirveästi ole ystäviä.

Nyt tämän kamalan tilanteen kanssa olen saanut huomata, että olen ollut niin väärässä kuin vain ihminen voi olla. Mulla on aivan valtava määrä ystäviä. Ne on ihania, ja ne tykkää musta hirveästi, ja mä tykkään niistä. Eikä ne edes ole sellaisia ystäviä, jotka olisivat nyt yhtäkkiä kiinnostuneet mun kuulumisista. Ne on niitä samoja ihmisiä, joiden kanssa olen jatkuvasti tekemisissä ihan koko ajan, en vain ole koskaan tajunnut että niitä oikeasti on.

Oon ihan lellipentu, kun sain heti kaksi viikkoa sitten suru-uutisten jälkeen Tuilta postissa lohtulankaa ja -keksejä. Lanka oli Keesin dcukin värjäämää ja Tuin itse kehräämää, ja aloin tehdä siitä lohtukämmekkäitä. Mystisesti kävi niin, että se ensimmäinen valmis kämmekäs katosi automatkalla Helsingistä Joensuuhun. Vieläkään en tajua, minne se kämmekäs oikein meni. Ystävän ystävä kävi jopa tarkistamassa sen paikan johon oletan sen kadonneen, eikä se ollut siellä. Ihan kuin se olisi haihtunut savuna ilmaan. Haluan ajatella, että joku hiiri sai siitä tosi lämpimän pesän. Harmitti kuitenkin ihan sikana, kun se oli se mun lohtulanka, käsinvärjätty ja -kehrätty, mulle lohduksi lähetetty.



Tänään mun henkilökohtainen posteljooni toi postilaatikosta nämä. Dcuk lähetti mulle uudet kämmekkäät lanitiumin värjäämästä ja dcukin itse kehräämästä langasta. Tietysti mun lempparina eli pinkin sävyissä. Missään nimessä en ole ansainnut kaikkea tätä valtavaa (aineellista) rakkautta, mutta kyllä tämä korvasi sen menetetyn lohtukämmekkään. Siitä muuten saa vielä sittenkin ihan lyhyet kämmekkäät siitä alkuperäisestäkin lohtulangasta, eli ei hätää. Pysyn kämmekkäistä, ranteet ei jäädy enää koskaan, ja jos en muuten muista niin ainakin näistä muistan, että mulla on ystäviä, kavereita ja tuttavia ihan jaettavaksi asti.

Oon saanut lohtulankaa, lohtukeksejä, lohtumukeja, lohtusuklaata, lohtukämmekkäitä, lohtu-ihan-kaikkea. Mutta kaikkein tärkeimpänä oon saanut sitä lohtua. Mut on otettu teekupilliselle keskellä yötä, mut on haettu autolla kahville, mut on viety sairaalan päivystykseen, mun kanssa on juteltu puhelimessa, tekstiviestitse, Whatsappissa, FB-chatissa, irkissä ja kasvotusten tunteja ja taas tunteja ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa. On halattu, lohdutettu ja on keksitty muuta tekemistä tai ajateltavaa. Parasta on se, etten usko että kukaan ystävistäni on joutunut ihan liikaa kuormittumaan, koska kaiken tämän on ihan oikeasti jakanut montakymmentä ihmistä mun kanssa.

Olen ihan hirveän kiitollinen kaikesta tästä tuesta, ja erityisesti olen ihan hirveän iloinen ylipäätään siitä, että mulla on näitä ihmisiä elämässä. Yritän jatkossakin muistaa, että mä kuulun siihen ihmisryhmään, jolla on ihan hirveän paljon ystäviä.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kuinka saada asiakas palaamaan

Mä olen tästä asiasta jauhanut Facebookissa kyllästymiseen asti, vaikka kyse ei edes ole ollut maksetusta tai sovitusta mainostamisesta, haluan vain jakaa tätä ilosanomaa. Mun mielestä pitäisi muutenkin muistaa useammin antaa hyvää palautetta, eikä aina vain sitä negatiivista silloin, kun joku on mennyt huonosti.

Oon tilannut Vyyhti.fi -lankakaupasta ensimmäistä kertaa jotain viime kesänä. Vyyhti oli silloin ihan vain nettikauppa, joka myy lähinnä Dropsia, mutta jonkin verran myös muita lankoja. Drops Lacea taisin silloin tarvita. Koska asumisjärjestelyni on hiukan erikoinen, mulla oli vaikeuksia saada tilaukseen osoite oikein, jotta paketti toimitetaan rakkaan miehekkeeni osoitteeseen eikä mun omalle asunnolleni. Laitoin silloin sähköpostia Vyyhtiin ja olin ihan hämmästynyt, kun vastaus taisi tulla alle tunnissa ja asia hoidettiin, ja tilaus laitettiin matkaan siltä istumalta. Nopeuden ja tehokkuuden lisäksi jäi mieleen, miten sähköposti oli jollain tavalla erityisen ystävällinen ja sopivan tuttavallinenkin.

Mulla jäi sitten tavaksi tilailla Dropsit Vyyhdiltä, ehkä siksi, että postikulut oli myös melko edulliset mutta tietysti myös sen hyvän kokemuksen takia, että asiakaspalvelu toimii ja toimitus on nopea. Jos tilaa päivällä, paketti on perillä seuraavana päivänä, ainakin tähän asti ihan joka kerta. Mun osoiteasiakin kirjattiin mun asiakastietoihin niin, ettei siinä ollut enää mitään epäselvyyksiä.

Talvella sain iloisia vauvauutisia serkultani, ja luonnollisesti halusin heti neulojana tarttua toimeen. En tiennyt syntyvän lapsen sukupuolta enkä nyt ehkä muutenkaan ole sellainen tyyppi, jonka mielestä vauvalle annetaan lahjaksi jotain vaaleansinistä tai vaaleanpunaista sen mukaan, onko tyyppi tyttö vai poika. Katselin Vyyhdiltä Drops Baby Merinoa, ja päädyin kuvassa vihertävältä näyttävään sävyyn, jonka (valmistajan määrittämä) sävynimikin taisi olla "vaalea vedenvihreä" tai ainakin jotain sinne päin. Pakettini tuli tietysti heti, mutta lanka olikin ainakin minun silmääni selvästi vaaleansinistä eikä ollenkaan vihreää. Myönnän, että mua vähän ärsytti, ei niinkään Vyyhti vaan ennemminkin Garnstudio/Drops, jonka sävynimet on vähintäänkin hämmentäviä. Sattumalta oli kuitenkin käynyt niin iloisesti, että Vyyhdistä oli laitettu paketin mukaan ilman sen suurempaa syytä tilaajalahjaksi muutama hirmuisen söpö nappi. Ei silleen iso asia, mutta kun huomasin ne, kiukku laantui ja laitoin Vyyhdille ihan iloisin mielin mailia, että mitäs nyt tehdään. Päätin kyllä jo itse pitää vaaleansiniset lankani, mutta pyysin neuvoa uuteen tilaukseen, jotta saan sopivat värit.

Vyyhdistä vastattiin tietysti taas nopeasti, taisi olla pyhäpäivä välissä, mutta heti sen jälkeen aamulla. Sanna oli pahoillaan ja lupasi laittaa Dropsille viestiä niistä nimityksistä ja sanoi, että en ole ainoa, joka niitä ihmettelee. Sain tarkkoja kuvauksia muutamasta mun tarpeeseen sopivasta värivaihtoehdosta, päädyin vihreään ja oranssiin, ja paketti laitettiin taas heti tulemaan koska tilanteeni oli toki äärimmäisen kiireellinen! En oikeastaan edes yllättynyt, kun paketissa oli mukana vielä ylimääräisenä sävyihini sopiva sukkalanka kuulema siltä varalta, että haluan lisäväriä vaikkapa raitoina vauvaneuleisiini. Ne oranssi ja vihreä oli niin kivat sellaisinaan, että lisälanka jäi käyttämättä, mutta kotona se odottaa hetkeään!

Eikä siinä vielä kaikki, tietenkään. Kun sitten oikeasti aloin vauvaneuleitani tehdä, kävi niin, että olin ihan itse onnistunut kadottamaan ne ihanat napit, jotka olin saanut Vyyhdiltä lahjaksi. Olin jo miettinyt miten täydellisesti ne sopivat vauvahaalariini, enkä sitten halunnut siihen mitään muita nappeja. Nappeja ei löytynyt kerta kaikkiaan mistään, eikä ole löytynyt vieläkään. Vyyhdin sivuilla ei ollut niitä myynnissä, mutta koska tiesin miten avulias Sanna on, laitoin mailia ja kysyin onko niitä, voiko niitä ostaa tai mistä niitä löytäisi. Sanna kertoi, että hän on pitänyt niitä ihan erikseen sellaisena yllärinä joita kanta-asiakkailleen joskus lähettää, eikä niitä ole koskaan ollutkaan myynnissä Vyyhdillä - mutta ei hätää, kuittaa vielä oletko miehen luona vai kotiosoitteessa, hän laittaa heti aamulla ykkösluokan kirjeenä uudet napit tulemaan. Nappeja oli kirjeessä 10kpl, alunperin sain neljä ja neljää nyt olisin tarvinnutkin.

Kaikkien näiden kokemusten perusteella mulle oli selvää, että kun Vyyhti oli marraskuussa avannut myös kivijalkaliikkeen Helsinkiin, halusin käydä siellä heti kun jollain helsinkireissullani ehdin. Jo viime viikon alussa tarkistin Vyyhdistä, pitävätkö he liikettä auki vain kiirastorstain vai myös lauantain ja juu, liike on auki molempina päivinä, tervetuloa!

Tähän väliin tuli sitten tämä tilanne jonka varmaan 99% tätä lukevista tietää, että äitini menehtyi lauantaina. Kaikki suunnitelmat meinasivat mennä uusiksi mutta päätin sitten kuitenkin tulla Helsinkiin. Mua vaivasi koko ajan se, että haluan käydä siellä Vyyhdissä, mutten tiedä ehdinkö, jaksanko ja pystynkö. Mua on myös jännittänyt kaikenlaiset kaupassakin käymiset, että mitä jos joku itkupotkuraivari iskee hyllyvälissä ja se olisi sitten kiusallista ja outoa. Koska tiesin, että Sanna muistaa mut ihan henkilönä, on ihmisenä tosi ystävällinen ja tietää, että olen tulossa käymään, välitin yhteisen kaverin kautta tilanteesta viestin. Ajattelin, että jos liikkeessä tiedetään miksi itkupotkuraivaroin, se ei ole niin kummallista kellekään. Sanna kuittasikin että ei hätää ja tervetuloa.

Eilen sain sitten sinänsä kuolleena syntyneen idean ajaa autolla Vyyhtiin Ruusulankadulle eli Helsingin Töölöön. Yllättävästi löysin kuitenkin parkkipaikan läheltä, eikä se edes maksanut kuin 1e/h (mun muistikuvat Helsingin parkkimaksuista oli vielä paljon korkeammalla). Mietin siinä automaatilla, että laitanko tunnin vai kaksi, mutta "enhän mä nyt herranjestas LANKAKAUPASSA yli tuntia ole". Laitoin euron. Niinpä.

Vyyhti oli söpö. Sanna tuntui aidosti ilahtuneelta siitä, että tulin käymään. Oli tietysti torstaiaamupäivä, eli odotetusti hiljaista. Heti ensimmäisenä Sanna näytti mulle miten söpöjä pienempiä versioita niistä ihanista napeista oli tullut, ja kysymättä laittoi mulle pussiin niitä 10kpl. Kerroin, ettei mulla ole oikein mitään lankatarpeita mutta oon antanut itselleni luvan jotain shoppailla, joten siinä sitten mietittiin ja katseltiin, mitä se voisi olla. Mä en ole mikään maailman hiljaisin ja ujoin tyyppi eikä ole Sannakaan, joten jutut lenteli lankalaaduista miesten omituisiin luonteenpiirteisiin. Jossain kohtaa keitettiin kahviakin. Vilkaisin kelloa ja huomasin, että olen pyörinyt siellä juoruamassa 50 minuuttia, ja tulikin kiire kun auto oli vielä parin korttelin päässä niin, etten viitsinyt käydä laittamassa lisää rahaa ja olin muutenkin jatkamassa matkaa muualle.
Yhtä ihanaa silkkilacea olin siinä hiplaillut, se oli vähän kallis mun sen hetkiselle budjetille, mutta päätin että kyllä mä tän voin ottaa joten kaadoin kahvinloput suuhun ja heitin silkkivyyhtini tiskille, että näillä mennään nyt.
No se hitsin Sanna päätti sitten antaa mulle niin paljon alennusta siitä langasta, että koska olin jo päättänyt summan jonka voin hyvillä mielin tuhlata, mulle jäi luonnollisesti vielä 10 euroa tuhlattavaksi. Nopeasti ilmoitin että oisko joku sukkalanka vaikka, ja nehän oli siinä kassan vieressä, ja trekking xxl oli sopivasti n. 8 euroa ja hyllystä huuteli kivannäköinen vihreä. Se mukaan pakettiin ja menoksi.


Sanomani on tässä se, että Vyyhti on ihana kauppa. Sanna on hauska, lämmin, ystävällinen muttei ainakaan minun arviollani sellainen tunkeileva, mikä voisi joitakin ärsyttää. Liike on tavallaan syrjässä, mutta jos tietää minne on menossa, niin se on parhaassa mahdollisessa paikassa Mannerheimintien vieressä niin, että sinne pääsee julkisilla ihan mistä tahansa suunnasta lähelle, mutta myös autolla voi tulla ja kadun varressa voi olla paikkojakin, kun ei ihan ydinkeskustassa olla. Liiketila on yllättävän iso/tilava, ei siis sellainen täyteen ahdettu, missä ei mahtuisi kääntymään. Dropsilta on mun käsityksen mukaan melkein koko valikoima tarjolla, ja sen lisäksi on sitten esimerkiksi Zitronia ja muita satunnaisia. Mun mielipidettä kysyttiin ja sanoin, että itse saattaisin kaivata vielä jotain ns. ihkulankaa eli vähän erityisempää, ihanampaa ja luonnollisesti kalliimpaa. Sellaisia, joilla haluaa itseään hemmotella tai ostaa neulojalle lahjaksi. Yhdeksi ideaksi heitin indie-värjärit joten Asa, Dcuk ja muut, varokaa, tiedä vaikka Sanna soittelis!
Mun mielestä, otsikkoon viitaten, tärkeää ei edes ole se miten ne hommat toimii tai tuleeko ongelmia vaan se, miten asiakaspalvelu tilanteen hoitaa. Mullahan on ollut Vyyhdin kanssa ikään kuin kaksi ongelmatilannetta: osoitejuttu ja väärän väriset langat, sekä toki sitten mun oma moka eli kadonneet napit. Vyyhti on joka ikinen kerta vastannut äärimmäisen nopeasti, ollut ymmärtäväinen ja ystävällinen, ja tärkeimpänä asiana keksinyt ratkaisun ja hoitanut ongelman heti. Sen takia olen jumiutunut tilaamana Dropsini Vyyhdiltä, ja sen takia mun piti päästä käymään siellä. Bonuksena Sanna oli tosi ihana tyyppi ja hyvää juttuseuraa, ja sen takia aion myös käydä paikan päällä ainakin melkein joka kerta kun tulen Helsinkiin.


Ja ne ostokset, tietysti. On siellä vähän ihkulankaakin, mun budjettiini hiukan liian kallis lanka oli Zitron Traumseide, 800m/100g 100% silkkiä, sävyssä 108 Palladium. Ei varmaan yllätä, että vyyhti on sen tuntuinen, että sen haluaisi ottaa posken viereen kun menee nukkumaan. Lisäostokseksi sitten Zitronin Trekking XXL sävynumerolla 650. Vallitsevasta tilanteesta huolimatta mahtava reissu, 5/5!

Yritin ottaa ees jotenki kivan kuvan mutta oli vaikeaa, pahoittelen!

torstai 24. maaliskuuta 2016

Baby cardi 2

Helsingissä ja ihan täysjärkisenä, mutta blogaus saa ymmärrettävästi vähän odottaa. Automatkalla tuli kuitenkin se onneton kolmeen kertaan neulottu garter yoke baby cardi valmiiksi. Lanka on Dropsin Baby Merinoa, koko itse laskettu toivottavasti n. 74cm. Tämä on kyllä kaikin puolin kiva ja söpö takkimalli. Ihanat nallenapit löytyivät Joen Langasta.

Takki on jo välikädellä eli tilaajalla, ja pääsee ilmeisesti sunnuntaina varsinaiselle uudelle omistajalleen.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Minun äitini

Mietin koko eilisen, että haluaisin kirjoittaa tähän jotain, mutten toisaalta oikein tiennyt että mitä ja sitten toisaalta en oikein tiennyt, että onko se ihan sallittua. Mutta eilen on varmaan soitettu jo niille joille pitää soittaa, ja niin, en minä tiedä kuka voisi sanoa milloin ja mitä saan kirjoittaa ja minne. Luojan kiitos olen sellainen ihminen, joka puhuu ja kirjoittaa. Olen enemmän huolissani niistä, jotka ovat hiljaa - ei vain nyt tänään tässä kauheudessa, vaan ihan koko maailmassa yleensäkin. Älkää olko hiljaa.

Minun äitini oli sellainen ihminen, joka ajatteli aina ensin muita ja vasta sitten itseään. Äiti halusi, että kaikilla olisi hyvä olla. Äiti halusi ratkaista ei vain kaikkien ystäviensä ongelmat, vaan myös naapureiden ja koko maailman. Äiti oli niitä kilttejä tyttöjä, jotka kantavat harteillaan koko maailman painoa pienimmästä metsähiirestä alkaen.

Minun äitini oli sellainen ihminen, jonka luokse sai mennä kylään kuka tahansa milloin tahansa. Äidin ovet oli aina auki ihan kelle vaan. Äiti oli aina valmis auttamaan ihan ketä vaan naapurin kummin kaimaa ja katsoi aina, että vieraalle oli myös tarjota edes kuivia keksejä.

Minun äitini oli sellainen ihminen, joka sanoi aina, että kaikki on hienosti. Äiti sanoi, että "asioilla on tapana järjestyä", ja monta muuta sellaista omanlaistaan viisautta. Äiti nauroi ja hymyili ja leipoi leipää, ja sitten itki yksin.

Äiti pyhitti koko elämänsä muiden auttamiselle, ja unohti siinä sivussa auttaa itseään. Se happimaski olisi pitänyt ensin laittaa itselle, ja vasta sitten muille. Minun äitini ei muistanut sitä.

Suurin osa ihmisistä tulee joka tapauksessa muistamaan minun äitini lähinnä iloisena, nauravana, helposti lähestyttävänä, lämpimänä, suurisydämisenä, vitsikkäänä, tanssivana ja laulavana naisena. Ja se on hyvä. Uskon, että sitä äiti toivoi.


Asioilla on tapana järjestyä, ja niin tulee käymään nytkin. En varmasti puhu vain omasta puolestani kun sanon, että kaikki on vielä todella sekavaa eikä kukaan oikein tiedä mitä tehdä tai ajatella. Aina tulee kuitenkin uusi päivä ja aurinko uudelleen nousee, ja jonain päivänä varmasti tuntuu edes vähän paremmalta. Koska asioilla on tapana järjestyä.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Täydellinen lauantai


Inhosin aiemmin lauantaita. Lauantai oli joku sellainen prototyyppinen malliesimerkki siitä että elämä on paskaa, paitsi kaikilla muilla joilla elämä on aina ihanaa ja lauantait täynnä juhlia.
Viimeistään nyt kun opiskelee ainakin melkein kaikki arkipäivät, lauantai saa merkityksensä takaisin. Saa herätä millon huvittaa ja mennä nukkumaan millon huvittaa ja tehdä ihan mitä huvittaa.

Tänä lauantaina paistaa kevätaurinko aivan täysiä, linnut vetelee tuolla täyden orkesterin konserttia ja mies paistoi aamiaismunia. Spotify soittaa Chromecastin kautta telkkarista CMX:ää ja mulla on Lauralta saadussa mukissa Asalta saatua suklaateetä. Baby cardikin alkaa uhkaavasti valmistua. Kaikki on hyvin. Tämä on niitä hetkiä, jotka pitää muistaa silloin, kun kaikki ei ole niin hyvin kuin tänään.

On muuten hyvä tee. Parempaa kuin huono suklaa.


Hei, mitä mieltä mun uudesta otsikkokuvasta? Toimiikse? Vammaakse? Onksekiva?

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Muumimammapupu

HUOM: Osallistukaa kilpailuuuuun tuossa alempanaaaaa kiitoooooos!

Mun ystävät on niinkuin Muumimamman käsilaukku. Tai ehkä mun ystävät on Muumimammoja, joilla on käsilaukku. Jotenkin niin kuitenkin.

Toissapäivänä harmittelin, kun tekee mieli neuloa sukkaa, muttei ole sukkapuikkoja (koska en koskaan neulo sukkia).

Tänään: problem solved. Turusta tuli sukkapuikkolähetys. Eikä mitä vaan sukkapuikkoja, vaan mun ammattimaisella analyysilla ilmeisesti KnitPron Symfonie -puikkoja, jotka kuuluu ihan sukkapuikkoaateliin. Voi nämä kai olla jotain muitakin, en mä tiiä oikeesti, mutta nättejä ja ensitestauksella hyviä. Ja kolme eri kokoa, jotka on vielä eri kuvioisilla teipeillä sidottu ja postikorttiin kirjoitettu mikä symboli on mikäkin koko. Jotta muistan.

PUPUI!
PUIKKOI!

Erityisesti tässä mun ihanassa neulojayhteisössä<3 on jatkuvasti sellainen käsittämätön meno, että mitä tahansa sattuu tarvitsemaan, niin jollain on, ja sitten se on hetken päästä postissa. Silmukkamerkki tai koruvaijeri tai sukkapuikko tai pinkki Väiski. Aina löytyy.

Enkä mä sitä sano, etteikö sellasetkin kaverit ois kivoja, jotka ei lähettele sukkapuikkoja. Kaikki kaverit on kivoja. Mutta tää on aina jotenkin niin special! Tui on semmonen mussu.

Aloitin sitten ihan oikeastikin sukat. Mun oli tarkoitus ottaa sellanen hienompi kuva sukan alusta vähän pidemmällä, mutta en ollut aloittanut kärjestä vuosikausiin, ja meni ihan pieni hetki ja hermo sitä säätäessä. En sitten päässyt tämän pidemmälle tältä istumalta.

Joo, hassu varjo. SORI SIITÄ! Iltakuva.
Näistä olisi tulossa KawKawEsquet. 2,25mm puikot otin testiin ja ihan näin alun perusteella vaikuttaa ok:lta, vaikea tietää kun ei ole tullut fingeringiä neulottua ikuisuuksiin - siis muuten kuin pitsinä. Ihanaihanaihana lanka, jota kuva ei tietenkään toista läheskään oikein, on Yarngrimoiren BFL Twist Sockia sävyssä She's Electric. Nimensä mukaisesti oikein sähköinen, säkenöivä violetti. Sävy on niin hieno, että tuppisuumieskin totesi tänään kerän nähdessään, että "siisti väri". Suomeksi se tarkoittaa suunnilleen "OMG MITEN IHANIN SÄVY KOSKAAN, RAKASTAN SITÄ!", eli todella kauniista sähkövioletista on kyse.
Kokeilin ensin silmukoiden luontiin Judy's Magic Cast Onia, mutta se oli sukkapuikoilla lievästi sanottuna vittumaista, joten päädyin vuosia sitten hyväksi havaittuun Kristelin ohjeeseen ja heti alkoi sujua.

Mulla oli tässä pointteja:
  • Tui on ihana
  • Minulla on ystäviä ja ne on ihania
  • Yarngrimoire on ihana
  • Jos et ole aloittanut sukkaa kärjestä, kokeile Kristelin ohjeella
  • Neuloin ihan vähän sukkaa, mutta oikeasti jatkan kohta vauvan takkia

torstai 17. maaliskuuta 2016

a-r-v-o-n-t-a!

Mä olen Niitä ihmisiä. Niitä, jotka ajattelee ihan joka ikisellä luennolla tai vastaavalla, että "ei tätä tarvitse kirjoittaa ylös, tämähän on mielenkiintoista, kyllä minä tämän muistan". Jos oikein kovasti skarppaan, kirjoitan sellaisia yksittäisiä avainsanoja tai -lauseita, joista ajattelen muistavani kaiken, mitä luennolla puhuttiin.

Aloin kirjoittaa oppimispäiväkirjaa yhdelle kurssille, joka päättyy ensi viikolla. Luonnollisesti en ole kirjoittanut oppimispäiväkirjaa kurssin alusta asti, niin kuin kuulema kuuluisi tehdä. Onko kukaan koskaan tehnyt niin? En usko.

No, joka tapauksessa. Tutustuin sitten näihin mun kyseisen kurssin muistiinpanoihin. Nämä kaikki on siis tässä mun limenvihreässä kierrevihkossakin ihan tällaisina yksittäisinä ilmauksina, joista ei voi päätellä minkäänlaista asiayhteyttä. Tästä nyt sitten arvaamaan, mistä on ollut kyse:

"KUKA AJATTELISI LAPSIA"

"konteksti-hehkulamppu"

"labyrintissa on sisään- ja ulospääsy, muuten se olisi umpio"

"IHMINEN EI OLE VAPAA"

"MIKSI kulttuurintutkijat = vassareita ?!"


oh really

Surullisintahan tässä on se, että ne tuli tosiaan kaikki tässä. 8 luentoa tiivistettynä viiteen hämmentävään kommenttiin. Ei muuta kuin kirjoittamaan oppimispäiväkirjaa! Kommenttikenttään saa vapaasti arvailla, mihin nämä merkinnät liittyvät. Vinkki: en tiedä. Saa vapaasti analysoida yhtä merkintää tai kaikkia tai ihan mitä vaan. Paras analyysi palkitaan iloisenkeväisellä postikortilla suoraan sydämestä! Voittaja valitaan mielivaltaisesti - ei siis arpomalla - sunnuntaina 20.3. klo 20.00. Jätä jotain yhteystietoja kommenttiisi, jotta voin kysellä voittajalta postiosoitetta.

--huomasin just itsekin, että ei tämä ole arvonta, koska voittajaa ei arvota. Että tulkitkaa nyt vaikka otsikko jonkinlaiseksi intertekstuaalis-ironis-itsereflektoimis-kannanotoksi tai ihan miten tykkäätte.


tiistai 15. maaliskuuta 2016

Raha ei tuo onnea

Myönnän. Yritin kulkea elämässäni oikopolkua rahan avulla. Hävettää ja nolottaa. Opin kuitenkin jotain ja kasvoin ihmisenä.

Oon pelannut sellasta huikeeta kännykkäpeliä kuin Neko Atsume. Sulla on siinä piha, jonne ostat ja sijoitat hopea- ja kultakaloilla kissanruokaa, -leluja ja muita kissoja houkuttelevia tarvikkeita. Sitten kissat tulevat vierailemaan pihallesi ja antavat sinulle vastalahjaksi lisää kaloja. Korkeamman levelin kissan kiinnostuvat eri asioista ja antavat niistä enemmän kaloja kuin matalan levelin kissat. Periaatteessa siis tavoitteena on selvittää, mitkä jutut houkuttavat korkean levelin kissoja, ja saada sitten paljon korkean levelin kissoja vierailulle ja niin edelleen nojoo tajuatte varmasti.

Koska olen ihmisenä kärsimätön ja huono, enkä ole pelannut tällaisia pelejä niin että olisin jo saanut oppia kantapään kautta miten tässä käy, päätin ostaa lisää kultakaloja neljällä eurolla. Neljällä oikean maailman eurolla sai kai 500 kultakalaa, joka on ihan tosi paljon. Ensin ostin lisätilaa pihalleni, eli pihan lisäksi sain myös pienen huoneen talosta. Ja sitten ostin kaikki siisteimmät jutut, ja kissoja alkoi virrata.

Nyt siellä käy kissoja tunnin aikana kymmeniä. Paljon high level kissoja, jotka tykkää mm. halvasta muovipussista, ja saattaa antaa siitä 5 kultakalaa. Low level -kissat antaa yhden hopeakalan.

Tavallaan on ollut ihan kiva käydä katsomassa kissoja, mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin kyllähän siihen kyllästyi ihan hetkessä. Multa ei lopu kulta- eikä hopeakalat enää koskaan neljän euron sijoitukseni jälkeen, kissoja virtaa tajuttomia määriä, voin ostaa mitä haluan ja jää vain mietittäväksi vaihdanko välillä panel heaterin tilalle kolmikerroksisen kiipeilypuun. Molemmat on tosi suosittuja, vaikka muovipussi on edelleen paras hinta-laatusuhteeltaan.

Nyt tuli vähän silleen se viiminen niitti, kun Mr. Meowgi oli tullut mun pihalle raapimaan puunrunkoa.

Mr. Meowgilla on melkonen samuraimiekka

Mr. Meowgi on lvl 250 kissa, jonka puuhaa on "Mentoring". Se antoi mun scratching logista 10 kultakalaa. 

Normaalissa tilanteessa olisi tietysti aivan törkeän siistiä, että lvl 250 Mr. Meowgi tulee raapimaan mun puuta JA antaa siitä törkeästi rahaa. Mutta eihän tässä ollut yhtään mitään siistiä. Neljällä eurolla sain niin paljon kultakaloja, että pystyin ostamaan pihalleni ihan mitä vaan, ja nyt siellä käy koko ajan kaikki kissat, myös Mr. Meowgi. En joutunut tekemään tämän saavutuksen eteen yhtään mitään, eikä se siksi tunnu yhtään miltään.

Haluaisin aloittaa alusta ja houkutella Mr. Meowgin pihalleni vuosien työllä, omilla ansioillani, mutta ei sekään oikein tunnu enää mielekkäältä, kun on jo saavuttanut kaiken.

Mitä opimme tänään:
-raha ei tuo onnea
-oikopolkua ei ole
-kissat tykkää muovipusseista

Kaikkein pahimmalta tuntuu se, että elän valheessa. En ole vieläkään kertonut miehelle, että ostin neljällä eurolla kultakaloja. Mies haluaa edelleen aina kotiin tullessaan tietää, onko kissoja käynyt. Se varmaan luulee, että mä olen sairaan hyvä kissanhoukuttelijapelaaja, kun kissoja käy niin paljon. En pysty kertomaan totuutta enää, kun tämä on viety näin pitkälle. Millaisena ihmisenä se mua oikein pitäisi? Laiskana, ahneena, huijarina.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kateuskatsaus nro 1: pöllö

Mä sain viime jouluna aivan törkeän paljon lahjoja. Niinku ihan kiloittain ja kasoittain. Oon kyllä aina saanut lahjoja, mutta tämä oli ihan ennätyksellinen lahjajoulu. En tiedä, oonko ollut ihan niin kiltti kuin lahjamäärä antoi ymmärtää. Taisin jouluna saada jotkut itkupotkuraivaritkin siitä, että oon vaan huijannut kaikkia, enkä oo oikeasti ollut kiltti. Nojoo, olin mä aika kiltti.

Koska niitä lahjoja oli niin hirveästi ja piti keskittyä avaamaan niitä ja syömään kinkkua ja kaikkea sellasta, en koskaan sitten tullut esitelleeksi koko maailmalle mitä kaikkea sain. Sain meinaan vain ja ainoastaan ihan huippuhyviä lahjoja. Ei yhtään huonoa. Lahja ei tosiaan mun mielestä edes voi olla huono, mutta nämä oli kaikki ihan parasta A-luokkaa. 

Niiiiiin, ajattelin sitten, että esittelen ne joululahjani viimeinkin. Yksi kerrallaan. Kerran viikossa. Tämä blogisarja tulee siis kestämään ainakin jonnekin jouluun 2017. Ja jos sama perinne jatkuu 2016, me ollaan tässä kyllä loppuelämä katsomassa mun lahjoja. Ei sillä että se ois huono asia, koska mun lahjat on huippuja, ja on tosi kivaa olla mulle kateellinen. Häh?

Joo okei. Ensimmäinen lahjavalintani on pöllökaulakoru, jonka sain ihanalta Lauralta. Jouluna ajattelin, että mun lempilahja olisi ollut ponikaulakoru (jonka esittelen myöhemmin), ja on sekin aivan ihana, mutta käytännössä kävi sitten niin, että käytän tätä pöllöä melkein koko ajan. Tää on ihan täydellinen mun sinisen trikoomekon kanssa, ja mun sininen trikoomekko on mun lempivaate, niin että laskekaa siitä sitten. Pöllö on iso ja helisevä, ja sillä on turkoosit silmät. Aivan huippupöllö ja aivan huippulaura.



Ollaan vähän pölyisiä, sori!

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Maksamaton mainos

Koska mä kirjotin just referaatin ja kohta juoksen bussiin ehtiäkseni katsomaan teatteria (Joensuun Ylioppilasteatterin Anne F., mummi ja minä Kulttuurikahvila Laiturissa, jee!), en ehdi blogata. Ja ois jotenkin väärin jättää päivä väliin, kun on ollut niin reipas bloggailija.

Siksi kerron, että Tui julkaisi tänään kolmannen podcast-jakson! Jeeeee! Se on parasta suomenkielistä neuleviihdettä.

Tästä Tuin kutomoon josta voi kattoa sen blogitekstin seassa tai tästä suoraan Youtubeen!

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Laki turvaa nenänkaivajan yksityisyyttä

Minä kaivan silloin tällöin nenää. Useimmiten kaivan nenää omassa kodissani, mutta joskus myös muiden ihmisten kotona. Päätän itse, missä ja kenen seurassa haluan kaivaa nenää. Milloin, miten usein ja miksi. Kutittaako, onko räkää, huvittaako ihan muuten vaan kaivella nenää.

Se, että menen joskus jonkun toisen ihmisen kotiin kaivamaan nenää omasta halustani, ei tee minusta mitään yleistä nenänkaivajaa, joka kaivaa aina ja kaikkialla nenäänsä joka paikassa miten sattuu huolimattomasti. Jos haluaisin olla yleinen nenänkaivaja, joka kaivaa aina ja kaikkialla nenäänsä joka paikassa miten sattuu huolimattomasti, ei toki siihenkään olisi kellään muulla mitään sanomista. Jokaisella ihmisellä on ihan itsellään oikeus valita omat nenänkaivuutyylinsä. Eikä tarvitse kaivaa nenää ollenkaan, jos ei halua.

Vaikka menisin toisen ihmisen asuntoon kaivamaan nenää, se ei myöskään tarkoita, että minun siitä tietämättä nenänkaivuutani saisi videoida. En ole yleinen nenänkaivaja, joka nauttii sekä nenänkaivamisesta missä tahansa seurassa että sen videoimisesta, äänittämisestä ja valokuvaamisesta. Ja vaikka joku muu sattuisi nauttimaan nenänkaivamisensa videoimisesta, se ei tarkoita sitä, että kaikki nauttisivat.

Laki onneksi suojaa minua ja nenänkaivuutani, eikä kenelläkään ole oikeutta kuvata nenänkaivuutani ilman lupaani. Jos haluaa kuvata kaikkia, jotka tulevat kaivamaan nenäänsä, on siitä ilmoitettava. Silloin potentiaalinen nenänkaivaja voi itse valita, haluaako astua sisälle kuvattavaksi vai ei.

Sillä ei ole mitään merkitystä yhtään minkään kannalta olenko kevytkenkäinen nenänkaivelija, kaivelenko nenää huvikseni missä sattuu tai tykkäänkö omien nenänkaivuukavereideni kanssa kuvata nenänkaivamistani. Minua ja nenänkaivuutani ei saa kuvata kertomatta siitä minulle, ja jos niin tekee, se on rikos.

Mies, joka sai kaikki itkemään

Opettelin lukemaan ennen kuin täytin 4. Olin täysin vakuuttunut, että kun luen kirjahyllyn ylimmät, paksut tietosanakirjat, musta tulee Aikuinen. Niinpä opettelin lukemaan, ja sen jälkeen luin kaiken, mitä sain käsiini.

Äiti kertoo mielellään tarinaa siitä, miten kävellessä Iso-Roobertinkadulla parahdin tuskaisesti, etten pääse etenemään koska "NOI KIRJAIMET HUUTAA MULLE". Mun oli luettava kaikki sanat, mitä näin. Kaikki kaupan nimet ja mainokset ja lööpit ja autojen rekisterikyltit ja vaatekauppojen ikkunoissa näkyvät tarjoukset. Vilkkaalla kävelykadulla se oli pienelle tytölle ihan liikaa.

Luin sohvalla, tuolilla, sängyssä, keittiönpöydän ääressä. Viivyttelin vessaan lähtemistä viimeiseen asti, ja sinnekin kävelin kirja nenässä. Nukkumisessa pahinta oli kaikki se hukkaan heitetty aika, jonka olisi voinut käyttää lukemiseen.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että mulla oli lukeva isä. Jossain vaiheessa tuli tavaksi, että isi osti mulle joululahjaksi kirjoja. Yleensä antikvariaateista ja aina ison pinon. Jokaisessa lukee kuulakärkikynällä "Sannille jouluna sejase, Make". Sain aina erilaisia kirjoja, ja usein isillä oli niille selitys: tämä sille pienelle Sannille, tämä teini-Sannille, tämä isolle Sannille. Kirjapino saattoi sisältää mitä tahansa lasten hevoskirjoista suuriin maailmanklassikoihin. 13-vuotiaana yksi joululahjakirjoistani oli Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu, eikä 13-vuotiaan elämä oikein koskaan enää palautunut normaaliksi sen jälkeen. Sain luettavakseni venäläisiä klassikoita, modernistista runoutta, suomalaista feminismiä. Monesta asiasta olen vanhemmilleni kiitollinen, ja tämä on niistä yksi suurimpia.

Kirjat vaikuttivat muhun aina suuresti. Itkin, nauroin, hämmennyin, raivosin. Eläydyin täysillä romaanien henkilöihin, eivätkä sankareitani olleet Disney-animaatioiden prinsessat vaan Elizabeth Bennet ja Beth March.

Jossain vaiheessa lopetin lukemisen. Suunnilleen silloin, kun tulin lopullisesti seinähulluksi, keskeytin lukion enkä pystynyt enää lääkityksiltäni keskittymään mihinkään. Myöhemmin sain luettua kirjan silloin, toisen tällöin, mutta mitään en niin paljoa kaivannut kuin sitä nuoruuden täydellistä uppoutumista intensiiviseen tarinaan. Oli tietysti helpottavaa ymmärtää vihdoinkin hakea opiskelemaan kirjallisuutta ja sen myötä lukea enemmän, mutta kuvittelin, että olen kadottanut kokonaan sen intohimon, joka mulla kirjallisuuteen oli. Yliopistolla luetut romaanit olivat hyviä tai huonoja, mutteivät koskaan oikein liikauttaneet sisälläni mitään. Ihan nyt viime kuukausina olen saanut jotain siitä tunteesta vähän takaisin, ja jotkin yksittäiset novellit tai runot ovat tuntuneet joltain. Kuitenkin vain jokin sellainen ihan pieni häivähdys siitä, mitä mun sisällä tapahtui nuorena lukiessa.

Saara on yks perkele noiden sen kirjojen kanssa. Se on lainannut mulle nyt lyhyen ajan sisällä kaksi romaania, ja molemmat olen jostain syystä ahmaissut melkein yhdeltä istumalta. Ensimmäinen oli Coelhon Veronika päättää kuolla, joka oli todella vaikuttava, hyvä ja vahvisti mun ajatuksia tulevasta kandityöstäni. Coelho onnistuu hämmentävän pätevästi tavoittamaan jotain sellaista ajatonta ja yleismaailmallista masennuksen tunnetta, että sen on pakko jollain tavalla masentujaa koskettaa.

Veronika ei kuitenkaan oikeasti ollut vielä mitään. Äskettäin Saara pyysi mua lukemaan Fredrick Backmanin romaanin Mies, joka rakasti järjestystä (En man som heter Ove, 2012). Aloin itkeä eilen, kun olin suunnilleen puolivälissä. Itkin sellaista kevyttä ja hienostunutta hienon naisen hitaasti vierivää kyyneltä koko illan, ja pääsin melkein loppuun asti ennen kuin piti mennä nukkumaan.
Nyt aamukahvin jälkeen halusin tietää miten Ovelle käy, ja luin tarinan loppuun. Hienostuneet vierivät kyyneleeni muuttuivat hysteeriseksi, räkäiseksi ja kovaääniseksi huutoitkuksi viimeistään jossain kolmanneksi viimeisen luvun kohdalla, enkä meinannut saada kaikelta itkulta luettua. En tiedä, oliko tämä voin joku poikkeus kirjallisen kurjuuteni janassa, mutta toivon että ei, vaan olen löytänyt uudelleen sen pikku-Sannin tunteen, jonka kadotin.

Jos teillä on tai on ollut isoisä, isä, setä, veli, puoliso tai poikaystävä jota luonnehtisitte kiukkuiseksi ja juroksi perusmieheksi, lukekaa tämä. Tai vaikka ei olisi, lukekaa silti.

Tässä oli kyse periaatteista.